Luomu vs Tehoviljely

Luomu vs Tehoviljely   (25.02.2016)

On mielenkiintoista seurata Suomessa keskustelua luomun sekä tehoviljelyn vastakkainasettelusta. Toki ilmiö on globaali: ekologisen (sekä sosiaalisen) tasapainon ja tasa-arvoisuuden saavuttaminen luomuviljelyä harjoittamalla on punainen vaate isolle teollisuudelle. Maailman siemen- ja kasvinsuojelumarkkinat ovat käytännössä kuuden ison firman käsissä (DuPont, Syngenta, Dow, Bayer, BASF ja Monsanto). Tehoviljelyssä maaperän hyvinvointi, luonnon monimuotoisuus sekä laadukas ruoka ovat yleensä toissijaisia tekijöitä: vain voiton maksimoiminen on tärkeää uusliberalistisen talousjärjestelmän hengessä.

Suomessa kuitenkaan asiat eivät ole vielä ihan niin pahassa jamassa. Vielä. Meillä olisi loistavat mahdollisuudet brändäytyä puhtaan, monipuolisen sekä luonnonmukaisen ruoan tuottajamaana. Maaperämme on suhteellisen hyvässä kunnossa, meillä on laajat ja puhtaat pohjavesialat sekä  jo nyt tehoviljelymme on jokseenkin maltillista, esim. maatalouseläinten antibioottien käytön suhteen (vrt. Pohjois-Amerikan ennalta ehkäisevä antibiottien käyttö, joka on johtanut suuriin ongelmiin: http://www.hs.fi/tiede). Mikä julkisessa sekä somen kautta tapahtuvassa keskustelussa sitten mättää? Miksi luomuviljely aiheuttaa vielä valtavan suuria vastareaktioita tavallisten kansalaisten keskuudessa? Luomuviljelyn edut pystytään osoittamaan niin kansallisesti kuin globaalistikin useiden tutkimusten välityksellä (Luomuviljely päihittää tavanomaisen 30-vuotisessa tutkimuksessa). Jopa YK:n suositusten mukaan paikallinen luomuviljely on ainut keino ruokkia koko maailma laadukkaalla ruoalla (YK-raportti: Luomumenetelmät voisivat tuplata satotason köyhissä maissa)? Jos katsomme politiikan kautta tätä kysymystä, niin tiedämme vastauksen heti: paikallisen, ravinteita kierrättävän sekä monipuolisen luomuviljelyn nähdään olevan uhka vapaalle markkinataloudelle. Lannoite- sekä kasvinsuojelubisnekset ovat valtavan isoja teollisuuden aloja. Valtavan isoja.

Mutta, tämä teollisuuden sekä sen kieroutuneen luontosuhteen ruotiminen ei ole tämän kirjoituksen tarkoitus. Kysymys oli, että miksi Suomessa luomu vs. tehoviljelykeskustelussa reaktiot ovat aina hyvin voimakkaita? Vastaan itse tähän kysymykseen: kansamme erityinen kyky tai ominaisuus tuudittautua auktoriteettien sanelemiin ”totuuksiin” sekä normeihin estää meitä käymästä keskustelua objektiivisesti sekä loogisesti isossa mittakaavassa. Mitä tällä tarkoitan? Jokainen varmasti on huomannut, että meillä suomalaisilla on jännä piirre noudattaa auktoriteetin ohjeita lähes pilkuntarkasti ja koemme tämän sääntöjen noudattamisen kunnia-asiana: kun noudatan ohjeita ja sääntöjä, olen hyvä kansalainen. Meidän arkinen maailmamme järisisi liitoksistaan, jos joutuisimme myöntämään auktoriteetin pettäneen meidät jossakin asiassa. Siispä, on parempi kaivautua syvälle poteroihin ja leimata sekä mustamaalata kaikki luomuviljelijät hipeiksi sekä kukkahattutädeiksi.

Tehoviljely on pettänyt meidät. Se on tosiasia. Ruoan laatu on ala-arvoista, ruoka-allergioita löytyy joka toiselta kansalaiselta, eläinten oikeuksia poljetaan suurten taloudellisten voittojen nimissä sekä luontomme monimuotoisuus köyhtyy peltopläntti ja metsäpalsta kerrallaan monokulttuuriviljelyn vallatessa yhä enemmän sijaa maisemastamme. Tämä kansamme erityislaatuinen kyky noudattaa auktoriteetin sanomaa (esim. valtio, mainosmaailma, tiedeyhteisö jne) on johtanut siihen, että järkevää keskustelua ei pääse syntymään luomuvilejlyn ekologista, sosiaalisista sekä ekonomisista eduista.

Nyt on aika ajatella ”boxin” ulkopuolelta. Vihoviimeinen aika. Haluammeko myydä tämän maan isoille yrityksille sekä pakottaa yhden maamme ahkerimman sekä upeimman ammattikunnan (viljelijät) pankkien orjiksi, menemällä yhä syvemmälle tehoviljelyn syöverehin, vai annammeko mahdollisuuden monipuoliselle luomuviljelylle, joka perustuu ravinteiden kierrätykselle, eläinten eettiselle kohtelulle sekä sosiaaliselle kultturityölle? Luomuviljely ei ole huuhaata, vaikka tuhat Valtaojaa niin julistaisi – luomuviljely on vankkaa ammattitaitoa vaativaa työtä, jossa viljelijä uhraa ison osan sosiaalisesta elämästään tuottaakseen hyvinvointia niin maaperälle, kasveille, eläimille kuin ihmisillekkin.

Henkilökohtaisesti olen oppinut paljon elämästä juurikin nöyrtymällä sekä ottamalla opiksi virheistäni. Nyt on aika kollektiiviselle nöyryysharjoitukselle: tehoviljelyn epäonnistuminen niin ekologisen kuin ekonomisen elämän alueilla on tunnustettava! Meillä on vaihtoehtoina useita uusia ”Nokioita” kuten esim. Mikael Pentikäinen on kirjoittanut (Luomu on viisas valinta) Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan tai Ilkka Herlin maaperän tärkeyttä käsittelevässä kolumnissaan (Maaperän pieneliöille enemmän painoarvoa). Tämä Suomen ”uusi Nokia” on nimenomaan luontomme, mutta puhtaassa sekä monipuolisessa muodossa: nojaten ravinteiden kierrätykseen, paikallistalouden kehittämiseen sekä monimuotoiseen ruoan tuottamiseen ekologisin luomuviljelymenetelmin. Enää ei riitä, että ”suomalainen ruoka on puhdasta” kliseen tasolla – sen täytyy jälleen olla sitä myös käytännössä. Ja ei, tässä ei ole kysymys menneisyyteen paluusta, vaan nimenomaan tulevaisuuteen katsovasta kokonaisvaltaisesta tavasta tuottaa ruokaa sekä hoitaa luontoamme. Tästä aiheesta voimme jatkaa, kun saamme asiallisen keskustelun jälleen käyntiin.

Henri Murto

Ammattipuutarhuri, Rekolan Puutarha Ky

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: