BLOGI

RUOKAA MAASTA VAI MARSISTA?   (16.12.2016)

Tämän blogitekstin syntyminen sai alkusysäyksensä oikeastaan jo heinäkuussa, kun VTT:n tutkija Lauri Reuter kirjoitti kovin provosoivan ja monilta osin hänen tietämättömyyttään luonnonmukaisesta viljelystä korostavan artikkelin Luomu täytyy korjata. Artikkeli piti kyllä sisällään hyviä ja tarkkoja huomioita esim. maanviljelyn historiasta, mutta tähän hänen maanviljelyn objektiivinen tarkastelunsa kutakuinkin sitten loppui. Loppuosa tekstistä oli terävää ja analyyttista pohdintaa, mutta tyypillistä teknokraattista ajattelelua, joka leimaa tai vähättelee kaiken tällä hetkellä laajempaa sekä avoimempaa ajattelua vaativan ”oudoksi, humpuukiksi tai taikauskoksi”. Tässä mielessä Esko Valtaoja on saannut oivan manttelinperijän Lauri Reuterista.

Yksi asia joka yhdistää tämän päivän huippututkijoita, on heidän vankka uskonsa siihen, että ihminen tulee lähivuosisatojen aikana aloittamaan avaruuden kansoittamisen ja valloituksen, siis ihan fyysisesti. Esko Valtaoja ja Lauri Reuter näyttävät edustavan tätä ääripäätä tieteentekemisessään. Tai ainakin heidän fantasioissaan ihminen ensin kaikessa itsekkyydessään ja tietämättömyydessään riistää maan luonnonvarat ja ennen kuin ihmiskunta on tuomittu tuhoon (jolleivat he itse keksi mullistavaa koko ihmiskuntaa pelastavaa ihmettä),  hän jättää tieteen avulla Telluksemme ja etsii itselleen uuden mukavan pallon, jolla mellastaa. Tämä oli ehkä hieman ilkeästi ilmaistu, mutta monesti heidän omaa provosoivaa artikulaatiotyyliään tarkastellessa tämä mentaliteetti paistaa läpi. Ja jostain syystä näillä molemmilla em. tieteentekijöillä on todella vankka mielipide siitä, että miten ja millä menetelmillä ihmisen tulisi ruokaa tuottaa, nyt ja tällä planeetalla. Ei ole salaisuus, että molemmat heistä ovat geenimanipuloinnin vankkoja kannattajia ja Valtaoja vielä ydinvoiman sekä kaivosteollisuuden julkinen mainosmannekiini. Toki heillä on tähän oikeus ja kunnioitan kyllä molempien meriittejä tieteentekijöinä valtavasti. Yksi asia minua kuitenkin kummastuttaa: heillä molemmilla on myös todella voimakkaat antipatiat biodynaamista viljelyä kohtaan. Jostain syystä tämä yksi luonnonmukaisen viljelyn suuntaus on heille kuin punainen vaate. Jos he ovat täysin vakuuttuneita geenimanipulaation tai solubiologisten kasvatusmenetelmien ylivertaisuudesta, niin miksi he kokevat uhkana tämän kokonaisvaltaisen maanhoitofilosofian, jota biodynaamiseksi viljelyksi kutsumme?

img_20150720_174720On jokseenkin absurdia, että kaiken tämän tieteellisen tiedon valossa nämä huippututkijat eivät ”näe metsää puilta”. Tarkoitan, että meillä on jo nyt todella paljon vankkaa tieteellistä tietoa maaperän moninaisista ja kompleksisista prosesseista, joita voisimme käyttää ekologisesti suljettujen ravinteiden kierrätykseen perustuvien maatilaorganismien luomiseen. Sen sijaan nämä teknokraattitutkijat haluavat siirtää ruoantuotannon kaupunkeihin, halleihin ja laboratorioihin. Tämän päivän maatalous edustaa heille vain kuluttavaa ja maailmaa tuhoavaa mekanismia, jota ei voi hallita. Ja osittain he ovatkin oikeassa: teho- ja monokulttuurimaatalous ovakin juurkin tätä kaikkea epäeettisine eläintuotantomalleineen, epäorgaanisten lannoitteden ilotulitusten suhteen ja monokulttuuriviljelylohkoineen! Mutta miksi luonnonmukainen viljely ja etenkin biodynaaminen viljely nähdään vain jäänteenä jostakin menneestä ja irrationaalisesta, miksi Reuter ja Valtaoja eivät näennäisesti terävässä ajattelussaan kykene näkemään biodynaamisen viljelyn valtavaa potentiaalia tulevaisuudessa maan ja luonnon elävöittäjänä sekä kaiken elämän ylläpitäjänä? On suuri tragedia jos taitavien tieteentekijöiden teknokraattinen hybris estää heitä näkemästä ja tunnistamasta elämää ylläpitävien prosessien vaalimisen ja kehittämisen merkityksen luonnontieteissä ja nostaa esiin vain ruoan laatua degeneroivia tuotantomenetelmiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Apilajuuriston typpinystyröitä

Ruoan laatu lähtee aina maaperästä. Kun maaperän humuskerrosta hoidetaan asianmukaisesti sekä modernisti (vuoroviljely, eläinperäinen orgaaninen lannoite, jonka määrä on sidottuna peltohehtaarien määrään sekä biodynaamiset preparaatit), niin luonnon monimuotoisuus säilytetään rikkaana, ruoan sisäinen ja ulkoinen laatu on huippuluokkaa sekä ihminen saa ravintoa niin fyysisesti kuin sielullisestikkin. Biodynaamisen viljelyn peruspilareina voidana pitää ekologian sekä sosiologian kohtaamista logiikan pohjalta ponnistavan tietoisuuden luodessa näille ekonomian aluella kohtaamispisteen: maatila toimii ekologisesti katsottuna suljetun ravinteiden kierron periaatteiden mukaan (märehtijät tuottavat orgaanisen lannoitteen ja laiduntavat tilan mailla sekä syövät vain tilalla tuotettua rehua-> lanta kompostoidaan ja käytetään esim. tilan yhteydessä toimivalla kauppapuutarhalla-> tuotantopanoksia ei tarvitse ostaa tilan ulkopuolelta, koska ravinteet kiertävät tilan sisällä-> luonnon monimuotoisuus säilyy eikä ravinnehuuhtoutumia synny) ja sosiologisesti tila on ulospäin suuntautunut ja avoin, jolloin tuotanto on läpinäkyvää ja suhde tuottajan sekä kuluttajan välillä on välitöntä sekä ihmislähtöistä. Kun tila toimii ekologisesti sekä sosiaalisesti tasapainoisesti ja harmonisesti, niin tämä näkyy myös ekonomian alueella: maatila on tuottava, kun tuotanto on monipuolista, asiakkaisiin luodaan läheiset suhteet ja tuotannossa omavaraisuuden osuus on suuri. Ja tämä kaikki tapahtuu luonnon hyvinvointia vaalien sekä kunnioittaen. Sekä erittäin pienellä hiilijalanjäljellä! Ja ennen kaikkea maaperän hyvinvointia vaalien, tukien ja tutkien. Siis, miksi kurottautua tähtiin tässä ihmiskunnan kehitysvaiheessa, jos meillä on vielä lukemattomia maailmoja löydettävänä aivan jalkojemme alla? Tämä on paradoksi jota en tajua: miksi emme panosta maaperän tutkimiseen, bio- ja kiertotalouden kehittämiseen sekä laajennetun luonnontieteiden (esim. kvanttifysiikka, biodynaamiset preparaatit jne) tutkimiseen? Ortodoksisen tieteen epäuskon biodynaamisia preparaatteja kohtaan kuitenkin jollain tapaa ymmärrän: aihe vaati todella paljon tutkimista, omakohtaista suhdetta (niin tieteellistä kuin taiteellistakin) sekä avointa, mutta kirkasta ajattelua.  Nämä avoimuutta lisäävät laadut tiedeyhteisössä  ovat ns. kortilla nykyisessä suoritus ja tuloskeskeisessä tieteentekemisessä, jossa eriävät mielipiteet tiedeyhteisön konsensuksesta voivat vaikeuttaa suunnattomasti tieteentekijän akateemista uraa. Kuitenkin, tiede on aina kehittynyt ns. ”kapinallisten” kautta ja ansiosta jotka ovat uskaltaneet uhmata vallitsevaa ja jopa dogmaattista maailmankuvaamme. Ja niin se tulee myös tulevaisuudessakin kehittymään.

Lauri Reuter kertoo toisessa aihepiiriämme koskevassa HS:n artikkelissa, että kuinka kasvissyönti pelastaa maailman. Jälleen kerran hän on aivan oikeassa! Kasvissyönti tulee pelastamaan maailman, mutta millä menetelmillä ja argumenteilla hän sen tekee, on mielestäni pahasti ristiriidassa loogisen sekä jopa humanistisen ihmiskehityksen kanssa. Avataan tätä hänen tarinointiaan hieman:

”Reuter uskoo, että patentoidun keksinnön saapuminen koteihin tulee olemaan samanlainen mullistus kuin maanviljelyn aloittaminen 10 000 vuotta sitten.”

  • On mielenkiintoista ,että jos yksi tieteentekijä on oikeasti tätä mieltä, niin voimme jo puhua valtavan suuresta hybriksestä, joka on ottanut estradin. Kuinka joku yksilö voi verrata käytännössä koko ihmiskulttuurin kehityksen aluille pannutta impulssia, yhden ihmisen kehittämään teknologiseen innovaatioon? Maanviljelyn kehitämisestä ovat olleet vastuussa tuhannet ihmisyksilöt kautta ihmiskunnan rikkaan kulttuurihistorian ja tämä kehitys on tapahtunut nimenomaan analogisen tieteentekemisen periaatteiden mukaan: on kokeiltu ja testattu, on jalostettu luonnonmukaisesti ja luonto valtavana suurena sekä rytmillisesti monimutkaisena kokonaisuutena on ottanut osaa tähän kehitykseen. Ja nyt hän vertaa yhtä teknologista keksintöä tähän vuosituhansien aikana tapahtuneeseen kultturityöhön!  En väitä etteikö hänen keksintönsä tulisi olemaan merkittävä, mutta kun vertaamme elävässä maassa kasvaneen tuotteen elinvoimaisuutta tai fyysistä laatua (maku, tuoksu, rakenne) ”taikapadan” tuotoksiin, niin voin vakuttaa että tämä kasvisoluista valmistettu ”massa” tulee jäämään toiselle sijalle!

”Kun ihmiskunta jossain vaiheessa lähtee avaruuteen, taikapata pitää meidät kiinni tuoreessa, terveellisessä ruoassa.”

  • Tarviiko tästä enää mitään edes sanoa..(!) Yksi surullinen aspekti tässä teknokraattien scififantasioinnissa on se, että jos he oikeasti laittaisivat koko tarmonsa maaperän ja luonnon lukemattomien moninaisten prosessien tutkimiseen kokonaisvaltaisesti (holistisesti) mitä ympäriltämme löytyy, niin he tulisvat löytämään vielä huomattavasti ”villimpiä” tosiasioita, kuin heidän nyt löytämänsä teknologian ja materialismin inspiroimat keksinnöt ovat.

”Kotoa hän sai tärkeimmän opin: kaikki ideat ovat ok, kaikkea saa kokeilla ja mitä hullumpaa, sen parempaa.”

  • Heh, ja sitten hän tosissaan jaksaa käyttää lähes metritolkulla palstatilaa biodynaamisen- ja luomuviljelyn mollamiseen! Mistä tämä vihamielisyys biodynaamista viljelyä kohtaan  kumpuaa, jos tämä em. oppi on tosiaankin hänen elämänohjeensa? Tämä on tärkeä kysymys koska ihminen joka näin toteaa ja sitten mustamaalaa jotakin, jota hän ei ehkä täysin ymmärrä tai joka pelottaa häntä, ei voi elää ensimainitun oheen mukaan täysin sydämin! Mielenkiintoista, enpä ole aikaisemmin kohdannut yhtä ristiriitaista elämänohjetta ja käytännön toteutusta! Täytyisi joskus varmaan istua kahvikupposelle Lauri Reuterin kanssa, niin ehkä voisimme ennakkoluulojamme ja pelkojamme yhdessä työstää.

”Taikapadasta tuleva puolukka ei siis ole puolukanmakuista eikä -muotoista. Mutta kun mössön surauttaa mukaan aamusmoothieen, onko sillä mitään väliä? Tähän tarkoitukseen solumassa on täydellistä: jugurtteihin, puuroihin, välipalapatukoihin.”

  • Bioteknologisteja ehkä itseään harmittaa toimittajien jopa hieman alentava verbaalinen kuvaus heidän ajattelutyönsä hedelmistä, mutta tämä lainaus sisältää tärkeän kysymyksen! Jos on todellakin niin, että tulevaisuudessa bioteknologian ja nanoteknologian avulla laboratorioissa kasvatetaan solumassa kuluttajan lautaselle, niin eikö tähän sisälly suuri riski siitä, että kuluttaja saadaan syömään jotakin, joka ei ole ”todellista”? Esim. voiko teollisuus käyttää joitakin ylijäämämateriaaleja toisesta teollisuuden alasta ja bioteknologian avulla ”naamioida” ne esim. mansikkakakuksi, jos se maistuu mansikalta? Eli tietääkö tulevaisuuden kuluttaja enää mitä hän syö, jos ruoantuotannon avaimet annetaan bioteknikkojen käsiin? Vertaus aamusmootheista on melkoisen osuva ja paljastaa ravintotieteellisesti yhden suuren kysmyksen: ravitseeko puolukka enää samalla tavalla, jos puolukasta otetaan vain yksi toimiva ainesosa ja eristetään se esim. kapseliin? Vai toimiiko puolukka vain silloin terveyttä edistävänä ja ylläpitävänä substanssina, kuin jos se syödään kokonaisena, eli silloin kuin puolukan lukemattomat tervelliset ravintoaineet nautitaan kokonaisuutena? Entä vaikuttaako se ruoan elinvoimaisuuteen että ravintoa (tässä tapauksessa puolukkaa) nauttiva henkilö on itse osallistunut sen keruu- ja valmistusprosessiin luonnossa, esim. poimimalla puolukan (yksi näkökulma kavanttimekaniikan periaateiden mukaan, ts. havainnoitsijan rooli tapahtumaan)? Voidaanko puolukkametsässä käyntiä itsessään pitää jo tervehdyttävänä kokemuksena? Nämä kysymykset ja monia muita jää kysymättä, jos annamme mandaatin bioteknikoille sekä suuryrityksille valmistaa ja tuottaa ruokamme. Vaihtoehtona olisi joko itse poimia, kasvattaa tai valmistaa ruokansa luonnosta sekä luonnonmukaisin menetelmin (ja ei, tämä ei sulje pois modernin teknologian käyttöä) tai luoda suhteet paikalliseen viljelijään joka pystyy oman rautaisen ammattitaitonsa kautta tuottamaan huippulaadukasta ruokaa siten että maa, kasvit, eläimet ja ihmiset voivat hyvin.

”Yksi tapa estää hävikkiä olisi kehittää parempia viljelykasveja, jotka kestää tauteja.. Tätä kehittelyä estää iso geenimuuntelun vastustus, jolle Reuterilta ei löydy ymmärrystä.

  • Tämänkaltainen komentti osoittaa että Reuter ei todellakaan ole perillä teollisen- ja teknologisen ajan (lue tehotuotanto) ruoantuotannon paradoksista. Toisaalta hän on kyllä aivan oikeassa, mutta millä menetelmillä ja metodeilla tämä parantaminen tapahtuu, siinä mennään metsään! Vaikka satomäärät ovatkin kasvaneet epäorganisten lannoitteiden ja ”kasvinsuojeluaineiden” käytön myötä, niin maaperän elollisuus on romahtanut, eroosion määrä lisääntynyt sekä mikrobien moninaisuus ja elollisuus degeneroitunut roimasti. Tästä johtuen, 1950 luvun jälkeen ruoantuotannossa on nähty lukematon määrä todella agressiivisia ja tuhoisia kasvitauteja ja viruksia. Kun maaperä voi huonosti (humuskerroksen tuhoutuminen epäorgaanisten lannoitteiden ja myrkkyjen takia, liika tiivistyminen massiivisten työkoneiden takia sekä monokulttuuriviljely) niin myös kasvitaudit pääsevät niskan päälle. Kasveilla itsellään ei ole enää luontaisesti vastustuskykyä tauteja ja tuholaisia vastaan. Tätä ongelmaa ei poisteta geenimanipulaatiolla. Päinvastoin. Tiedämme geenitekniikan tekevän kasvien perimästä todella epästabiileja ja avopölytteisten lajien puutteen takia ne eivät voi sopeutua vaihtelevaan ilmastoon sekä yksilöllisiin kasvuolosuhteisiin vaihtelevissa fyysisissä lokaatioissa. Kun ilmastonmuutos kiihtyy, niin myös sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Geenimanipuloiduilla kasveilla ei tule olemaan itsessään minkäänlaista stressinsietokykyä sään ääri-ilmiöitä vastaan, koska ne on jalostettu laboratorio-olosuhteissa, ilman moninaisten fyysisten tekijöiden myötävaikutusta jalostusprosessiin, joille kasvi luonnostaan altistuu, kun sitä jalostetaan luonnossa luonnonmukaisin menetelmin (esim. avopölytteiset lajit). Tästä syystä luonnomukaisesti jalostetut lajit tulevat sietämään paremmin sään ääri-ilmiöistä (esim. liika kosteus tai äärimmäinen kuivuus) johtuvaa stessiä ja näin myös tuottamaan paremman sekä varmemman sadon. On suuri harha olettaa että geenimanipuloidut kasvit pystyisivät tuottamaan paremman sadon tai niistä saataisiin terveempiä. Päinvastoin, jos monokulttuuriviljelyä ei lopeteta, niin kasvitautien määrä tulee lisääntymään tulevaisudessa ja nämä laboratorioissa jalostetut kasvit ovat kuin halpoja Ladoja kilparadalla, jolla tarvittaisiin Mersuja!

demeter_bio-siegel-200x200Kun itse peilaan 15 vuoden tietä, jonka olen kulkenut nyt biodynaamisen viljelyn parissa, yksi aspekti kirkastuu ylitse muiden: ruoan laatu on suoraan verrattavissa maaperän hyvinvointiin. Jos maaperä ei ole elävää, jos emme kasvata kasveja luonnonmukaisesti jalostetuista siemenistä, jos emme käytä orgaanisia lannoitteita ja jos ihminen ei tätä ruoantuotantotyötä pellolla itse tee, silloin emme voi tuottaa elinvoimaista ruokaa kestävästi ja siten että sitä riittää kaikille! On todella sääli että huipputieteentekijät lähtevät mustamaalaaman jotakin, jota he eivät selvästikkään tunne. Biodynaaminen viljely on ehkä tuntemattomampi luonnonmukaisen viljelyn suuntaus Suomessa, mutta maailmalla se on hyvinkin tunnettua ja kuluttajat arvostavat kansainvälistä Demeter-merkkiä nimeonmaan ruoan korkealukkaisen laadun takia. Jo pelkästään Saksassa toimii yli 1500 sertifioitua biodynaamista Demeter-tilaa, joista monet ovat todella monipuolisia, taloudellisesti tuottavia ja sosiaalisesti innovatiivisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Biodynaaminen salaatti kasvaa maaperässä!

Olisikin suotavaa, että Lauri Reuter tekisi ensin kunnon taustatyötä, ennen kuin leimaa jonkin luonnonmukaisen viljelyn tuotantomuodon ”yksisarvishumpuukiksi”. Ehkä Lauri Reuter ei ole koskaan päässyt itse maistamaan laadukasta biodynaamista tuotetta tai jos on ja silti kyseenalaistaa omien fyysisten aistiensa tarjoaman laadullisen elämyksen, niin silloin vastustuksen täytyy kummuta jostakin hyvin alitajuisesta lähteestä. Tämä biodynaamisen viljelyn mustamaalaus on kovin surullista myös siitä syystä, että uskon Lauri Reuterin ja Esko Valtaojan pohjimmiltaan tarkoittavan hyvää omassa teknokraattisessa maailmanpelastusmissiossaan.

Viinimaailmassa monet satoja, jopa tuhansia vuosia vanhat sukutilat ovat jo aikoja sitten siirtyneet biodynaamiseen viljelyyn, koska viini kasvina on laadullisesti todella herkkä maaperän elävyydelle tai elämättömyydelle. Monet maailman huippuravintoloista (mm. maailman parhaaksi ravintolaksi lukemattomia kertoja valittu Noma, Tanskassa) käyttävät biodynaamisia raaka-aineita, monet kuninkaalliset (mm. Prinssi Charles ja Ruotsin Kustaa Aadolf) ovat aktiivisesti puhuneet biodynaamisen viljelyn puolesta tai käyttävät biodynaamisia raaka-aineita sekä lukemattomat konkreettiset tulokset luonnon hyvinvoinnista, tasapainosta sekä elävyydestä todistavat kiistattomasti biodynaamisten maanhoitomenetelmien validiuden modernin ruoantuotannon varteenotettavana menetelmänä.

Loppuun muutama linkki todella innovatiivisista, toimivista sekä konkreettisista esimerkeistä biodynaamisen- ja luonnonmukaisen viljelyn saralla (esim. SEKEM, joka on perustettu keskelle Egyptin aavikkoa ja jossa toimii nyt todella monipuolinen maatila, yliopisto, sairaala yms). Ehkä myös modernit suomalaiset tieteentekijät voisivat löytää uudestaan sanonnan ”Ora et Labora” merkityksen ja miettiä, miten heidän työnsä käytännössä palvelisi parhaiten ihmiskuntaa. Selvää on, että tieteen tulee valaista aikamme ennakkoluulojen tai harhaisten kuvitelmien luomia varjoja, mutta sortumalla itse ennakkoluuloihin sekä ahdasmielisisyyteen voivat todella pätevätkin tieteentekijät menettää lahjana saadun kyvyn todella ihmetellä maailmaa. Ja silloin tietoisuutemme saattaa kadota liiaksikin tähtimaailmoihin ja saatamme unohtaa maan, jonka hoitamisesssa ja huolehtimisessä kokonaisvaltaisesti kuuluisi nyt fokuksemme olla.

SEKEM – EGYPTI (Youtube)

Dottenfelder Hof (liikevaihto n. 130milj. €, tilalla ravintola, kauppa, koulutusta yms)
L’Aubier (Sveitsi) (tilalla ravintola, vanhainkoti, ekohotelli yms)
Ridgedale farm (Ruotsi-Permakultturi)
Prinssi Charles ylistää biodynaamista viljelyä (Youtube)

Coulèe of Serrant – biodynaaminen viinitila, joka on perustettu vuomma 1130

Ja YK:n raportti kuinka pienimuotoinen ja luonnonmukainen viljely oikeasti pelastaa maailman (linkki tutkimus pdf:ään löytyy artikkelista).

Henri Murto

Ammattipuutarhuri, biodynaaminen viljelijä ja yrittäjä.

 

 

Monipuolinen tilakokonaisuus – mahdollisuus vai utopia?   (15.03.2016)

Perjantaina 11.3 järjestettiin suuri traktorimarssi Helsinkiin. Marssin alku- ja jälkipyykeissä on puhuttu paljon maasedun tulevaisuudesta: byrokratian höllentämisestä, hätätukipaketeista sekä viljelijöiden ahdingon helpottamisesta. Yksi näkökulma loistaa kuitenkin poissaolollaan julkisessa keskustelussa: pysyvien ratkaisujen löytyminen suomalaisen (laadukkaan) ruoantuotannon varmistamiseksi nyt ja tulevaisuudessa. Seuraavaksi haluan esitellä ja kertoa yhden mahdollisuuden tai näkökulman maatilojen kannattavuuden parantamiseksi sekä kokonaisvaltaiseksi ratkaisuksi viljelijöiden sietämättömään ahdinkoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaihtoehtona jatkuvalle tilakokojen kasvattamiselle sekä velkavankeuteen johtavalle tielle haluaisin tuoda monipuoliseen (luonnonmukaiseen) viljelyyn perustuvan pientilamallin, joka kumpuaa tilakokonaisuusajattelusta. Tilakokonaisuusajattelu on peräisin biodynaamisen viljelyliikkeen alkuajaoista, 1924 vuodesta lähtien. Ydinajatuksena on se ,että jokainen maatila on omanlaisensa yksilöllinen kokonaisuutensa, maatilaorganismi. Tämän yksilöllisen tilakokonaisuuden ihanteelliset tuotantosuunnat sekä investointipäätökset tulee tehdä nimenomaan fyysisten realiteettien mukaan: mitkä ovat tilan maalajit, mitä kasveja näillä maalajeilla voi kasvattaa jne. Tilalla tulee kuitenkin olla monipuolista kasvinviljelyä: viljelykiertoon peltopuolella tulee ottaa mukaan nurmipeltoja, typpeä ilmasta sitovia palkokasveja, puutarhaviljelyn harjoittaminen on erityisen suotavaa sekä tietenkin hedelmä- ja marjakasveja on hyvä olla. Koko maatilakokonaisuuden ”sydämenä” toimivat kotieläimet, erityisesti nautakarja. Nautakarjan olemassaolo tarjoaa tilalle suurimman lahjan mitä maanviljelijä voi kuvitella: karjanlantaa! Lehmien lanta kompostoidaan ja käytetään tilan peltojen maan elävyyden ylläpitämiseen sekä maan humuskerroksen parantamiseen. Karjanlanta on kaikilla mittareilla mitattuna ylivertaisinta orgaanista lannoitetta, mitä maa päällänsä kantaa. Kun maaperä on elävä ja voi hyvin, se tuottaa myös erittäin laadukasta ruokaa. Nyt jää viljelijälle, eli ihmiselle, suurin vastuu tilan toiminnasta: maatila on elävä kulttuurikeskus ja viljelijän tuleekin nyt yhdistää modernin, luonnontieteellisen sekä loogisen ajattelunsa pohjlta nämä neljä (maa, kasvit, eläimet ja ihminen) olevaisuuden aluetta, jotta maatila toimii monipuolisena, orgaanisesti hengittävänä kokonaisuutena. Viljelijä ja ihmiset (kuluttajat) kehittävät toiminnallaan myös maatilaa sosiaalisista aspekteista käsin: maatila on avoin ja elävä vasta todellisesti silloin, kun se voi tuoda kontribuutioita paikallistalouteen ja urbaaneihin kasvukeskuksiin.  Miten tämä tapahtuu? Seuraavaksi kerron esimerkin Rekolan biodynamisen maatilan tilakokonaisuudesta – ehkä se inspiroi viljelijöitä positiiviseen muutokseen sekä kuluttajia ottamaan ruoan tuotantoa jälleen omaksi asiakseen.

Ensin täytyy todeta, että nykymaailmassa tarvitaan toki suuria tilakokoja, mutta nämäkin tilat voisivat muuntua tilakokonaisuuksiksi. Saksassa on esim. useita isoja monipuolisia tilakokonaisuuksia, jotka kuuluvat Demeter-sertifioinnin piiriin (biodynaamisesti tuotetun tuotteen sertifikaatti on Demeter-merkki, jonka saadakseen täytyy tietenkin täyttää maakohtaiset luomusertifioinnin ehdot) ja jotka ovat taloudellisesti kannattavia, kuitenkaan menettämättä otetta tuotteiden laadukkuudesta (joka usein katoaa, kun tila harjoittaa monokultuuriviljelyä, eli yksipuolista viljelyä isossa mittakaavassa).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rekolan biodynaaminen tila on yksi maamme vanhimpia edelleen toiminnassa olevia luomutiloja, ja tilalla on harjoitettu biodynaamista viljelyä jo vuodesta 1972 lähtien. Alusta alkaen Rekolan tilan toiminnassa on keskeisenä ajatuksena ollut monipuolisen tilakokonaisuuden luominen. Tilalla on n. 30 lehmää (10-12 emolehmää, sonnit ja hiehot), jotka syövät vain tilalla tuotettua rehua (apila-timotei nurmea, hernettä ja virna-kauraseosta) ja laiduntavat tilan mailla. Lehmät saavat elää erittäin hyvän elämän syömällä vain tilan mailla kasvanutta rehua sekä saamalla elää lajinmukaista ja luonnonmukaista elämää. Lehmät mahdollistavat sen, että tilakokonaisuus voi toimia ekologisesti suljettuna, ravinteita kierrättävänä kokonaisuutena. Miten se toimii? Karjanlanta otetaan kaksi kertaa vuodessa talteen navetasta ja kompostoidaan. Kompostoinnin jälkeen karjanlannassa on ravinteita todella sopivassa suhteessa sekä maaperää parantavassa muodossa. Kun eläimet ovat rehun suhteen omavaraisia, niin ulkopuolisia tuotantopanoksia ei tarvita kivennäisiä lukuunottamatta, joka on kyllä aivan marginaalihankinta. Tämä taas johtaa siihen, että kotieläinpohjaisella eläintuotannolla, joka nojaa ravinteiden kierrätykseen sekä rehuomavaraisuuteen, päästään myös hiilineutraaliin tilanteeseen helposti.

11888089_994849397225505_5843100490565766002_n

Monipuolinen puutarhaviljely nojaa karjanlannan saatavuuteen: pystymme kasvattamaan Rekolan Puutarhalla yli 20 juures- ja vihannelajiketta sekä lukemattoman määrän yrttejä, juurikin sen vuoksi että maaperä on elävä ja hyvinvoiva. Puutarhan on hyvä olla monipuolinen sekä luonnon biodiversiteetin että ekonomisten aspektien suhteen: monipuolinen viljely pitää luonnon tasapainossa ja takaa taloudellisen turvan, jos jokin lajike epäonnistuu. Kun karjanlanta (eli kaikki lannoitteet mitä tila tai puutarha käyttää) saadaan omasta takaa ja viljely nojaa luonnonmukaiseen tuotantoon viljelykiertoineen sekä rehuomavaraisuuteen, niin tämä näkyy myös taloudellisessa tuloksessa: lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, ostorehut ja muut tehotuotannon välttämättömät tuotantopanokset jäävät pois. Tässä tila säästää kymmeniä tuhansia euroja. Toki omavaraisuus vaatii ehkä hieman enemmän työtä, mutta se tuo myös oman viehätyksen maanviljelyyn työn itsemääräämisoikeuden muodossa sekä ammatillisen kehityksen suhteen. Monipuolinen puutarhatuotanto on erittäin viisasta myös kuluttajapalvelun näkökulmasta: asiakkaan on helpompaa ostaa laadukkaat kasvikunnan tuotteet yhdestä paikasta, kun valikoima on monipuolinen. Maatilojen tai puutarhayritysten on myös moniopuolisessa viljelyssä helpompaa lähestyä esim. kunnan suurtalouskeittiöitä, kouluja tai päiväkoteja, kun he pystyvät tarjoamaan monipuolisen vihannes- ja juuresvalikoiman julkiselle sektorille.

Yksi tai edes kaksi monipuolista maatilaa ei pysty täyttämään keskivertomaalaiskunnassa edes yhden koulun vuosittaista vihannes- tai juuresvolyymia, mutta kun monipuolisia tiloja alkaa olla 5-10, niin sitten alkaa ääni kellossa muuttua. Monipuolinen, ravinteiden kierrätykseen sekä omavaraisuuteen nojaava tilakokonaisuusajattelu ei ole siis vain pienten tilojen yksinoikeus: myös suuremmat tilat voivat olla tuotannoltaan monipuolisia, monokulttuuriviljelyn illuusion verhon olisi aika jo kaatua, kun mietitään isojen tilojen kannattavuutta! Ravinteiden kierrätyksen tärkeydestä sekä potentiaalista kirjoitti vajaa vuosi sitten Ilkka Herlin hyvin tässä MT:n kolumnissa. Myös Hyvinkään Palopuroon, Knehtilän luomutilan ympärille on kehittynyt erittäin mielenkiintoinen biotalouden malli, josta voit lukea lisää tästä

Monipuolisen tilakokonaisuuden pyörittäminen vaatii tietenkin monipuolisen konekannan. Jos maatilojen yhteistyö syvenisi entisestään, niin erikoiskoneita kuten esim. puutarhajyrsin, sadettimet, ym. voitaisiin helposti hankkia yhteisinvestointeina. Tai sitten pitää monipuolista, mutta ”ei niin uutta” konekantaa, sekin on mahdollista jos tilojen isännillä virtaa vähääkään öljy suonissaan. Yhteistyö onnistuu myös hyvin silloin kun tilalla ei pystytä jostain syystä esim. emolehmäkarjaa pitämään: yksi tila voi erikoistua kotieläimiin ja tuottaa lantaa muille tiloille, joka voidaan kompostoida ja käyttää monipuolisilla puutarhoilla.

Juhannuspolku2015

Ennen kaikkea monipuolinen viljely vaatii sosiaalisuuden kehittämistä niin tilojen sisällä, kuin suhteessa asiakkaisiin ja kuluttajiin. Sosiaaliset kysymykset ja haasteet eivät koskaan ole helppoja, päinvastoin. Mutta, sosiaaliset suhteet ja rakenteet tuovat maatiloille kuitenkin juuri sen tunnelman, jonka takia viljelijät jaksavat Suomen kaltaisessa intensiivisen kasvukauden maassa ympäripyöreitä työpäiviä tehdä: kun kuluttaja arvostaa ruoan tuottajaa, niin tuottaja totisesti tuntee ja tietää tekevänsä hyvää työtä! Tiiviin vakioasiakasverkoston rakentaminen onkin monipuoliselle maatilakokonaisuudelle elinehto. Sosiaaliset suhteet kuluttajiin, ravintoloihin tai kauppiaisiin takaavat sen, että viljelijä pääsee myös tuulettumaan tilan ulkopuolelle sopivin väliajoin. Maaseudun ja kaupungin välissä ei oikeastaan ole mitään raja-aitoja: päätäntävalta maaseudun asioista on karannut byrokratian viidakkoihin sekä kapunkien kulmahuoneisiin ja vastaavaisuudessa kaupunkilaisten ymmärrys sekä tietoisuus ruoan tuottamisen realiteeteista on totaalisen hukassa. Nämä eivät ole kuitenkaan fyysisiä raja-aitoja, ne ovat enemmänkin ajattelumme muumioituneita muotoja, jotka täytyy ravistella hereille ja muuntaa! Tämän kulttuurillisen kuilun umpeen kurominen ottaa aikaa, mutta pääasia on, että työhön ryhdytään.

Monipuolisella maatilalla on siis hyvinhoidettu maaperä: se nojaa ravinteiden kierrätykseen sekä maan humuskerroksen parantamiseen mm. viljelykierron sekä orgaanisen, eläinperäisen lannoitteiden avulla. Monipuolisella maatilalla on laajaa puutarhaviljelyä: puutarha voi toimia myös omana taloudellisena yksikkönä, aivan kuten Rekolan Puutarha Ky toimii. Monipuolisella tilalla on kotieläinstatuksen omaavia maatalouseläimiä, jotka kuitenkin tuottavat myös eläinkunnan tuotteita, esim. maitoa tai lihaa. Monipuolisella tilalla on jatkojalostusta, tilamyyntiä tai kulttuuritapahtumia: jatkojalostus voi myös tuoda taloudellisen elannon talvikuukausina, kun luonto nukkuu lumipeitteen alla. Rekolassa tilan oman viljan jatkojalostusta on harjoitettu kotileipomotoiminnan myötä jo yli 35 vuotta! Monipuolinen maatilakokonaisuus on kulttuurityötä, sanan kulttuuri upeimmassa merkityksessä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Limousine hiehot kesälaitumella

”Monipuolinen tilakokonaisuus on suljettu ravinnekierroltaan: tuotantopanoksia ei tarvitse ostaa tilan ulkopuolelta, mutta ravinteita ei karkaa myöskään tilan ulkopuolelle. Ihanteellisessa tilanteessa maatila on hiilineutraali, jos myös energiaa pystytään tuottamaan tilan sisällä uusiutuvin menetelmin. Monipuolinen maatilakokonaisuus on kuitenkin sosiaalisesti avoin: tilalla järjestetään vuodenaikajuhlia, avoimien ovien päiviä ja yhteisöllisiä talkoita. Monipuolisen maatilan sosiaaliset impulssit säteilevät aina kaupunkeihin asti, konkreettisesti laadukkaan ruoan muodossa ja elämyksellisesti biodiversiteetiltään monipuolisessa luonnossa yhdessä tekemällä. Jakamalla ja kokemalla”

Henri Murto

Ammattipuutarhuri, Rekolan Puutarha Ky

Maaseudun tulevaisuus   (03.03.2016)

”Mari Tabell neuvoi sähköt menettänyttä isäntää pyytämään apua seurakunnasta, koska hän oli kuullut, että sieltä on joskus maksettu ahdingossa olevien ihmisten sähkölaskuja. Myöhemmin on selvinnyt, että määrärahat ovat niin pienet, etteivät ne riitä maitotilan sähkölaskun maksamiseen”

Hmmm…Huokaus ja syvä huokaus. Ensinnäkin valtavan syvä hatunnosto kaikille maa- ja puutarhataloutta harjoittaville henkilöille tässä maassa! Vaikka EU, hallituksemme (ja tässä yhteydessä täytyy mainita että kyseessä on ylivoimaisesti tämän maan itsenäisen ajan ahnein, häikäilemättömin sekä tyhmin hallitus) tai virkamiehemme tekevät nähtävästi kaikkensa, että tämän maailman pohjoisimman maatalousmaan ruoantuotantoa ollaan systemaattisesti ajamassa alas sekä isojen ja kasvottomien (monikansallisten) yritysten taskuun, niin pysykää viljelijät vahvoina!

Tämän blogikirjoituksen alussa oleva sitaatti tästä YLE:n uutisesta kertoo jo paljon tilanteen vakavuudesta. Luonnolla ja historialla on taipumus ajaa organismit tai sosiaaliset rakenteet muutokseen, silloin kun jostakin elämän osa-alueesta on tullut staattista, elotonta. Tämä ruoan ylituotantoon perustuva, maataloustuilla ylläpidetty suuren teollisuuden tehotuotantomalli on nyt tulossa tiensä päähän. Ainakin, jos todellisesti haluamme oikeudenmukaista, ekologista & eettistä sekä sosiaalisesti tasa-arvoista ruoantuotantoa ylläpitää. Mikään ammattikunta ei jaksa loputtomiin tällaista epävarmuutta sekä välinpitämättömyyttä yhteiskunnan muilta osa-alueilta. Mitä voimme siis tehdä?

Nopeita ratkaisuja tai muutoksia ei ole. On kuitenkin vaihtoehtoja, on mahdollisuuksia. Tässä ensimmäinen vaihtoehto: suuri teollisuus tulee tarjoamaan robotiikkaa, automaatiota sekä vailla ihmiskontaktia ja -tietoisuutta olevaa teknologiaa pelastavaksi enkeliksi. Se on vaihtoehto. Tämän myllerryksen jälkeen jäljelle jääneet tilat pakotetaan (suuremman tuotannon ja tuoton nimissä) entistä enemmän pankkien rengeiksi, välttämättömillä robotiikkaan nojaavilla investoinnella. Kymmenen vuoden kuluttua viljelijän ei tarvitse nousta edes Valtransa hyttiin, kone kyllä hoitaa kaiken pelloilla. Ei muuta kuin heinänkorsi suupieleen ja yöttömästä yöstä nauttimaan. En sano että lypsyrobotit ym. moderni teknologia olisi pahasta tai huonoa: ilman muuta tulemme tarvitsemaan teknologiaa, kyse on kuitenkin siitä, että asetammeko itsemme rengin vai isännän asemaan suhteessa siihen. Nykyistä tehotuotantomallia ei pysty paikkaamaan kuten isomummun rähjääntynyttä tilkkutäkkiä: tehotuotantomallimme on repaleinen liian monesta ekologisesta, eettisestä sekä sosiaalisesta aspektista käsin katsottuna, että vain suunnan todellinen muutos takaa kestävän kehityksen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen vaihtoehto, niin globaalisti kuin Suomessakin olisi seuraavanlainen: Kuluttajat havahtuisivat Suomen potentiaaliin laadukkaan, puhtaan sekä luonnonmukaisen ravinnon tuottajamaana. Kuluttajat alkaisivat jälleen arvostaa laatua. He näyttäisivät kansainvälistä sormimerkkiä S-ryhmän halpuutuskampanijoille sekä oikeasti alkaisivat jälleen olla kiinnostuneita lähimaatilojensa ekologisista sekä sosiaalisista elämänalueista. Myös tuottajien tulisi nyt havahtua: ehkäpä tämä tehomaatalouden auktoriteetti onkin pettänyt meidät, ehkäpä maataloustukiin perustuvassa maanhoidossa ei ole nähtävissä muuta tietä kuin jatkuvaan epäoikeudenmukaiseen kasvuun perustuvaa selkänahasta repimistä. Tuottajan tulisikin nyt kysyä: kuinka löydän jälleen suhteen kuluttajaan, joka pääsääntöisesti asuu kaupungissa, ilman omakohtaista kokemusta maaseudulla asumisesta tai ruoantuottamisesta?

IMG_20150910_170440

Ravinteiden kierrätykseen, paikallistalouteen, monipuolisiin maatilakokonaisuuksiin (liha-, juures- & vihannes- sekä hedelmätuotanto) ja ennenkaikkea sosiaalisesti avoimiin pienmaatiloihin tulisi nyt panostaa. Pienmaatila voi olla suhteellinen käsite, kuitenkin tämän maatilan tulisi olla em. keinoin sekä menetelmin aktiivisessa vuorovaikutuksessa urbaanien kasvukeskuksiemme kanssa. Ruoan hinta tulisi nostaa sille tasolle, että jokainen tuottaja voisi mennä nukkumaan ilman, että tarvitsee pelätä sähköjen sammumista yön aikana. Tuottajan tulisi luoda suhde kuluttajaan: tämän suhteen tulisi pohjautua molemminpuoliseen luottamukseen sekä arvostukseen. Jos tunnet viljelijäsi, se tulee sinulle halvemmaksi kuin lääkärissä käynti. Tästä kriisistä emme selviä yksin: kuluttajien sekä tuottajien tulee työskennellä yhdessä, jos haluamme nähdä ekologisen, eettisen sekä tasavertaisen maaseudun kukoistavan vielä seuraavankin sadan vuoden päästä. Tulevaisuus on ekologian sekä sosiologian näkemistä ja kokemista samalta alueelta peräisin olevana kokonaisuutena: maaseutu ravitsee niin elollista luontoa ympärillään, kuin kuluttajia kaupungeissakin. Kuluttajat tukevat maatiloja sosiaalisen yhteistyön kautta, olemalla kiinnostuneita viljelijöistä sekä maksamalla reilun korvauksen substannssista, ruoasta, jota ilman emme kukaan tule toimeen.

Henri Murto

Ammattipuutarhuri, Rekolan Puutarha Ky

Ravitsemuskeskustelusta   (29.02.2106)

Pyrin tarkastelemaan luomuruokaa sekä ravitsemusta kokonaisuuksista käsin. Se ei aina ole helppoa ja vie aikaa, jotta omakohtaiseen kokemiseen perustuva kokonaiskuva alkaa muodostua. Yksi mielenkiintoinen aspekti nykyisessä ravintokeskustelussa on vehnä ja gluteeni. On kiistatta selvää, että vehnä ei sovi monelle ihmiselle nykypäivänä. Se on fakta. Mutta se ei tee itse vehnästä ”paholaista”, tai ainakin meidän pitää ymmärtää kokonaiskuva, ennen kun piruja seinille maalaamme.

Syy miksi vehnä aiheuttaa nykyihmiselle yliherkkyyttä, tukkoisuutta, ym vaivoja, ei ole itse vehnä viljana, vaan se millä menetelmillä sitä kasvatetaan ja miten sitä on jalostettu vuosisatojen aikana. Ranskan vallankumouksesta lähtien (n.1798-1799) vehnän käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti länsimaissa: Ranskan vallankumouksen kuuluisimpia iskulauseita Ludvig XIV:n hallintoa vastaan oli ”vallankumouksen jälkeen yhdeltäkään kansalaiselta ei tule puuttumaan leipää tai lihaa”. Tämä vaihe jäi länsimaissa päälle valkoisen vehnän muodossa sekä eläinten epäeettisenä kohteluna 1950-luvun jälkeen, sen näemme nyt traagisin seurauksin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun tultiin 1800-luvun puolivälin tienoille, alkoi tehomaatalous ottaa ensiaskeleitaan epäorgaanisten lannoitteiden muodossa ja vuosisadan loppupuolelle tultaessa myös enenevässä määrin ns. ”kasvinsuojeluaineiden” kera. Myös vehnän teollinen jalostus alkoi olla hyvissä kantimissa näihin aikoihin. Toisen maailmansodan jälkeen tarvittiin nopeasti ja paljon ruokaa, joten tämä antoi viimeisen sysäyksen tehomaatalouden esiinmarssille. Tänä päivänä kaupallinen tehovehnä on siis himmeä varjokuva siitä entisestä auringon viljasta, mitä se aidoimmillaan yhä viellä on.

Kun vehnä tehomaataloudessa pakotetaan kasvamaan nopesti epäorgaanisilla lannoitteilla, pakkotuleennutetaan glyfosaatilla sekä lähtökohtaisesti viljellään elottomassa maassa, aiheutetaan pitkällä juoksulla elintasosairauksia. Ja kun käytetään ylijalostettuja lajikkeita sekä suositaan pääsääntöisesti valkoista, ravinneköyhää vehnää (josta on kuorittu pois kuidut, hyvät valkuaiset ym), niin on selvää että kelialkiabileet ovat alkaneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MUTTA, tämä tarina ei tee itse vehnästä paholaista. On olemassa erittäin laadukkaita vanhoja vehnälajeja kuten esim. Spelt, Emmer ja Einkorn. Viimeksimainitun tiedetään sisältävän erittäin laadukasta proteiinia sekä sisältävän mm. korkeampia rasva-, kalium-, pyridoksiini- sekä betakaroteenimääriä, kuin modernit teolliset vehnät. Maaperä missä vehnä viljellään on avainasemassa. Maan täytyy olla viljelty luonnonmukaisin menetelmin ja vielä parempi jos maaperää hoidetaan biodynaamisin menetelmin, jotta maaperä pystyy tuottamaan laadukasta, ei allergisoivaa vehnää näistä vanhoista kulttuurilajikkeista. Ja nimenoman täysjyvävehnää. Vika ei ole vehnässä, vaan siinä miten sitä käytämme ja viljelemme.

Toinen tärkeä huomioitava seikka on, että ihminen modernissa kaupunki (toimisto) työssään ei tarvitse niin paljon hiilihydraatteja, kuin fyysistä työtä tekevät veljemme ja sisaremme esim. sata vuotta sitten. Eli, vehnän käytön tulee olla suhteessa liikuntaan sekä fyysiseen tekemiseen.

Maailmassa on seitsemän pääviljaa: maissi, vehnä, ruis, ohra, riisi, kaura ja kvinoa (kvinoa ei tieteellisesti ole vilja, mutta yleensä lasketaan viljaksi), jotka ovat historian saatossa jakaantuneet mukavan globaalisti. Nämä viljat ovat ihmisen luonnonmukaisen siemenjalostuksen jalokiviä, kulttuuriaarteita. Näiden viljojen jalostustyön eteen on tehty töitä toistakymmentätuhatta vuotta(!), joten en lähtisi tuomitsemaan näiden viljojen merkitystä ihmisen tulevalle kehitykselle muutaman sadan vuoden harhapolkujen perusteella. Ennemminkin näkisin kysymyksessä olevan tietoisuutemme kehittyminen: pystymmekö välttämään (ravinto)ajattelussamme ääripäitä ja löytämään tasapainon kun tarkastelemme asioita prosessien sekä rytmien kautta? Kokonaiskuva on monesti laaja ja tämän tarinan avulla haluaisin tuoda tätä kokonaiskuvien etsimisen tarvetta aikanamme monesti niin kovin ääripäihin meneviin ravintokeskusteluihin. Ja ei, en ole missään nimessä ravintoexpertti, ne hommat kuuluvat muille 😉

Henri Murto

Ammattipuutarhuri, Rekolan Puutarha Ky

Luomu vs Tehoviljely   (25.02.2016)

On mielenkiintoista seurata Suomessa keskustelua luomun sekä tehoviljelyn vastakkainasettelusta. Toki ilmiö on globaali: ekologisen (sekä sosiaalisen) tasapainon ja tasa-arvoisuuden saavuttaminen luomuviljelyä harjoittamalla on punainen vaate isolle teollisuudelle. Maailman siemen- ja kasvinsuojelumarkkinat ovat käytännössä kuuden ison firman käsissä (DuPont, Syngenta, Dow, Bayer, BASF ja Monsanto). Tehoviljelyssä maaperän hyvinvointi, luonnon monimuotoisuus sekä laadukas ruoka ovat yleensä toissijaisia tekijöitä: vain voiton maksimoiminen on tärkeää uusliberalistisen talousjärjestelmän hengessä.

Suomessa kuitenkaan asiat eivät ole vielä ihan niin pahassa jamassa. Vielä. Meillä olisi loistavat mahdollisuudet brändäytyä puhtaan, monipuolisen sekä luonnonmukaisen ruoan tuottajamaana. Maaperämme on suhteellisen hyvässä kunnossa, meillä on laajat ja puhtaat pohjavesialat sekä  jo nyt tehoviljelymme on jokseenkin maltillista, esim. maatalouseläinten antibioottien käytön suhteen (vrt. Pohjois-Amerikan ennalta ehkäisevä antibiottien käyttö, joka on johtanut suuriin ongelmiin: http://www.hs.fi/tiede). Mikä julkisessa sekä somen kautta tapahtuvassa keskustelussa sitten mättää? Miksi luomuviljely aiheuttaa vielä valtavan suuria vastareaktioita tavallisten kansalaisten keskuudessa? Luomuviljelyn edut pystytään osoittamaan niin kansallisesti kuin globaalistikin useiden tutkimusten välityksellä (Luomuviljely päihittää tavanomaisen 30-vuotisessa tutkimuksessa). Jopa YK:n suositusten mukaan paikallinen luomuviljely on ainut keino ruokkia koko maailma laadukkaalla ruoalla (YK-raportti: Luomumenetelmät voisivat tuplata satotason köyhissä maissa)? Jos katsomme politiikan kautta tätä kysymystä, niin tiedämme vastauksen heti: paikallisen, ravinteita kierrättävän sekä monipuolisen luomuviljelyn nähdään olevan uhka vapaalle markkinataloudelle. Lannoite- sekä kasvinsuojelubisnekset ovat valtavan isoja teollisuuden aloja. Valtavan isoja.

Mutta, tämä teollisuuden sekä sen kieroutuneen luontosuhteen ruotiminen ei ole tämän kirjoituksen tarkoitus. Kysymys oli, että miksi Suomessa luomu vs. tehoviljelykeskustelussa reaktiot ovat aina hyvin voimakkaita? Vastaan itse tähän kysymykseen: kansamme erityinen kyky tai ominaisuus tuudittautua auktoriteettien sanelemiin ”totuuksiin” sekä normeihin estää meitä käymästä keskustelua objektiivisesti sekä loogisesti isossa mittakaavassa. Mitä tällä tarkoitan? Jokainen varmasti on huomannut, että meillä suomalaisilla on jännä piirre noudattaa auktoriteetin ohjeita lähes pilkuntarkasti ja koemme tämän sääntöjen noudattamisen kunnia-asiana: kun noudatan ohjeita ja sääntöjä, olen hyvä kansalainen. Meidän arkinen maailmamme järisisi liitoksistaan, jos joutuisimme myöntämään auktoriteetin pettäneen meidät jossakin asiassa. Siispä, on parempi kaivautua syvälle poteroihin ja leimata sekä mustamaalata kaikki luomuviljelijät hipeiksi sekä kukkahattutädeiksi.

Tehoviljely on pettänyt meidät. Se on tosiasia. Ruoan laatu on ala-arvoista, ruoka-allergioita löytyy joka toiselta kansalaiselta, eläinten oikeuksia poljetaan suurten taloudellisten voittojen nimissä sekä luontomme monimuotoisuus köyhtyy peltopläntti ja metsäpalsta kerrallaan monokulttuuriviljelyn vallatessa yhä enemmän sijaa maisemastamme. Tämä kansamme erityislaatuinen kyky noudattaa auktoriteetin sanomaa (esim. valtio, mainosmaailma, tiedeyhteisö jne) on johtanut siihen, että järkevää keskustelua ei pääse syntymään luomuvilejlyn ekologista, sosiaalisista sekä ekonomisista eduista.

Nyt on aika ajatella ”boxin” ulkopuolelta. Vihoviimeinen aika. Haluammeko myydä tämän maan isoille yrityksille sekä pakottaa yhden maamme ahkerimman sekä upeimman ammattikunnan (viljelijät) pankkien orjiksi, menemällä yhä syvemmälle tehoviljelyn syöverehin, vai annammeko mahdollisuuden monipuoliselle luomuviljelylle, joka perustuu ravinteiden kierrätykselle, eläinten eettiselle kohtelulle sekä sosiaaliselle kultturityölle? Luomuviljely ei ole huuhaata, vaikka tuhat Valtaojaa niin julistaisi – luomuviljely on vankkaa ammattitaitoa vaativaa työtä, jossa viljelijä uhraa ison osan sosiaalisesta elämästään tuottaakseen hyvinvointia niin maaperälle, kasveille, eläimille kuin ihmisillekkin.

Henkilökohtaisesti olen oppinut paljon elämästä juurikin nöyrtymällä sekä ottamalla opiksi virheistäni. Nyt on aika kollektiiviselle nöyryysharjoitukselle: tehoviljelyn epäonnistuminen niin ekologisen kuin ekonomisen elämän alueilla on tunnustettava! Meillä on vaihtoehtoina useita uusia ”Nokioita” kuten esim. Mikael Pentikäinen on kirjoittanut (Luomu on viisas valinta) Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan tai Ilkka Herlin maaperän tärkeyttä käsittelevässä kolumnissaan (Maaperän pieneliöille enemmän painoarvoa). Tämä Suomen ”uusi Nokia” on nimenomaan luontomme, mutta puhtaassa sekä monipuolisessa muodossa: nojaten ravinteiden kierrätykseen, paikallistalouden kehittämiseen sekä monimuotoiseen ruoan tuottamiseen ekologisin luomuviljelymenetelmin. Enää ei riitä, että ”suomalainen ruoka on puhdasta” kliseen tasolla – sen täytyy jälleen olla sitä myös käytännössä. Ja ei, tässä ei ole kysymys menneisyyteen paluusta, vaan nimenomaan tulevaisuuteen katsovasta kokonaisvaltaisesta tavasta tuottaa ruokaa sekä hoitaa luontoamme. Tästä aiheesta voimme jatkaa, kun saamme asiallisen keskustelun jälleen käyntiin.

Henri Murto

Ammattipuutarhuri, Rekolan Puutarha Ky

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s